perjantai 22. maaliskuuta 2013

Batman




Tatu tykkää Batmanista ja olen jo pitkään miettinyt kakun tekemistä. Synttäreille sitten toteutin batman kakun. Pohjana käytin kaveriltani Miukkikselta saamaani suklaakakkuohjetta, jonka erinnäisten kokeilujen jälkeen olen todennut toimivammaksi. Se on helppo tehdä, pysyy kasassa ja on ihanan makuinen.
 
Miukkiksen ihana suklaakakku

4 dl vehnäjauhoja            3 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta          2 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria          100 g sulatettua margariinia
2 dl kiehuvaa vettä


* Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon rasva. Lisää vesi ihan viimeisenä, juuri ennen vuokaan kaatamista. Paista pohjaa n 45 min 175 astetta.
* Kun pohja oli jäähtynyt, leikkasin sen kahteen osaan ja väliin laitoin mangososetta sekä Alpron soija vaniljavanukasta. Kakun päälle tuli Go green vispiä , jonka yritin värjätä sinisellä elintarvikevärillä. Se ei ihan onnistunut ja lopputulos oli enemmän siniharmaa, kuin sininen. Saattoi olla vääränlaista väriä, joten taidanpa vaihtaa merkkiä.
* Batman-logo on tehty mustasta ja keltaisesta Fun cakes- sokerimassasta. (jota mm. voi ostaa Leivontaliike Juhlavasta). Tulostin Batman-logon ja tein sen avulla ison logon. Lepakot tein lepakon mallisen piparimuotin avulla.  Kakun laidoille leikkasin lakritsamatosta kerrostalojen näköisiä paloja.
 


 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Gluteenitonta Vihreille


Tein Porvoonseudun Vihreiden saunailtaan gluteenitoman suklaakakun, sillä halusin kokeilla uutta ohjetta. Kakku oli varsin onnistunut, joskin päällinen oli ehkä hieman terveellisen makuinen minun makuun.




  

   

Suklaa torttu

¼ cup (0,6 dl) kaakaojauhetta              2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
½ tl leivinjauhetta                               ½ tl soodaa
¼ tl suolaa                                         ½ cup (1,25 dl- 100 g) sokeria
¼ cup (0,6 dl)öljyä                              ½ cup (1,25 dl - 120 g) silken tofua
1 tl vaniljaesanssia                             1 tl omenaviinietikkaa
2 rkl vahvaa kahvia
¼ cup (0,6 dl) vaahterasiirappia - itse laitoin hieman alle 0,5 dl tavallista tummaa siirappia. 

      Sörsseli päälle
1,25 dl (120 g) silkentofua              2 rkl siirappia
2 rkl kasvimaitoa                           1 tl vaniljaa
100 g suklaata

* Sekoita kaakao, jauhot, sooda, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää sokeri. Sekoita (monitoimikoneella) keskenään tofu, siirappi, öljy, vanilja ja omenaviinietikka. Lisää kahvi. Lisää nestemäiset ainekset kuiviin ja sekoita tasaiseksi.
* Kaada n. 23 cm vuokaan ja paista 180 asteessa n 20 min. Jäähdytä vuoassa. 
* Sörsseliä varten sulata suklaa. Sekoita tofu, siirappi, kasvimaito ja vanilja keskenään (monitoimikoneella) tasaiseksi. Lisää suklaa sekoittaen. 
* Laita jääkaappiin jäähtymään n. tunniksi. Päällystä torttu.  


Kakun ohje on "Divine vegan desserts" kirjasta, jonka ostin viime lokakuussa Lontoosta, vaikka olin päättänyt etten osta mitään ruokaan liittyvää kirjallisuutta.