sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Oreo-jäätelö





Maailmalle levinnyt vegaanisen marengin villitys on tuonut uusia tuulia myös esimerkiksi jäätelön-valmistukseen. Tämä ohje ei vaadi jäätelökonetta eikä jäätelöä tarvitse muistaa sekoitella pakkasessa.

Tarvitset
  • 1 prk GoGreen kikherneitä
  • n 1,5 dl sokeria
  • 1 prk Plantin Creamy Dessert kauravispiä
  • paketillinen Oreo-keksejä (tai maun mukaan)
  • 1/2 tl vaniljajauhetta
  • 1-2 tl hasselpähkinä esanssia (ei pakollinen)


1. Valuta GoGreen-kikhernetölkistä liemi (n 1 dl) ja vatkaa se sähkövatkaimella tai monitoimikoneella niin napakaksi vaahdoksi ettei yhtään nestettä ole pohjalla. Lisää sokeri vähitellen ja vatkaa kunnes syntyy kova ja kiiltävä vaahto. Sen tulee pysyä kulhossa kun sen kääntää ylösalaisin. (Minä vatkasin n 10 min Kitchenaidilla nopeudella 4.) Sinulla on nyt valmista marenkimassaa!

2. Lisää vähitellen kauravispi, koko ajan vatkaten. Marenkimassa lässähtää hieman kun lisäät vispin, mutta ei hätää. Jatka vatkaamista kunnes massa on vaahtoutunut uudestaan.





3. Lis
ää vanilja sekä esanssi ja sekoita.

4. Murskaa Oreo-keksit esim perunasurvimella. Kannattaa j
ättää eri kokoisia keksinpalasia. Tai ehkä se on makuasia.

5. Sekoita keksimurska k
äsin jäätelömassaan ja kaada pakasterasioihin. Laita pakkaseen ja odota vähintään neljä tuntia.

6. Nauti!


Oreo-jäätelön lisäksi olen kokeillut:
  • minttusuklaa
  • saksanpähkinä-suklaarouhe
  • piparkakku
  • suklaabrownie-saksanpähkinä


     Vinkki!

Plantin ja GoGreenin kauravispit ovat niin j
ämäkkää tavaraa että niiden saaminen pois tetrasta saattaa olla hankalaa. Varsinkin jos pitää monta purkkia tyhjentää, itsellä meinaa usko loppua. Vihdoinkin tajusin miten kaiken saa helposti purkista. 





Nosta lipareet


Litistä yläreuna ja tee samoin alareunalle.
Leikkaa molemmat ns saumat pois ja nyt purkki on molemmista 
päistä auki.


Leikkaa purkki auki vielä yhdestä kyljestä ja näin saat nuolijalla kaiken
vispin purkista eikä kiristy hermo :) 



Lisäys:  Tämän ohjeen voi tehdä myös kookosmaidolla. Eli käytä n 2 dl kookosmaitopurkista sitä kiinteätä tahnaa. Itse laitan varmuuden vuoksi purkin yöksi jääkaappiin, ennen kun teen jäätelöä. Viileässä kookosmaidosta erottuu neste. 

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kioski & Kahvila Pumppaamo


Sain olla mukana tällaisessa mahtavassa projektissa! Kerkkooseen (kylä jossa asun) perustettiin Kioski & Kahvila Pumppaamo, joka on Kerkkoon palveluosuuskunnan yritys. Tätä toimintaa varten kyläläiset (pääosin) talkootyönä remontoivat vanhan vedenpuhdistamon Porvoonjoen rannalla. Pumppaamolla on kaksi mahtavaa naista töissä ja minä sain olla heidän kanssaan puoli vuotta puuhaamassa. Aloitimme ihan alusta; paikka siivottiin rakennuspölyistä ja rojuista, astiat piti saada paikoilleen, pohtia millaisia tarjoiluastioita tarvitaan, mitä aletaan myymään, tukkuun tehtiin uskomattomat tilaukset ja tavaroita hyllytettiin vielä avajaispäivää edeltävänä iltana. Vai vielä samana aamuna! Työntekijöiden lisäksi Pumppaamolla häärää tietenkin osuuskunnan hallituksen jäsenet, sekä muita avuliaita kyläläisiä.

Tein avajaisiin kaksi kakkua. Pohjana on Miukkiksen ihana suklaakakku ja välissä on mustikkahilloa. Päälle vispasin Sure Whip vispiä, jota olen ostanut Heinon tukusta. Litra maksaa 3-4 € ja se on todella riittoisaa. Miinuksena on se että vispi täytyy maustaa jollain, sillä siinä on hassu sivumaku (ei kaikkien mielestä). Käytän tätä vispiä silloin, kun on tehtävä monta isoa kakkua.


Tein sokerimassasta tekstit
ja marsipaanista porkkanat. 

Kakkujen päällä on myös suklaasta kahvikupit.
Pyöreän vadin ostin heti kun se ilmestyi
Pumppaamolle myyntiin.
Kakut tekivät kauppansa eikä kotiin tarvinnut kantaa palaakaan. 



Nimensä mukaisesti Pumppaamolla on sekä kioski että kahvila. Kioskin puolelta saa kaikkea kissanhiekasta ja deodorantista kahvipapuihin ja pakastepizzapohjiin. Myynnissä on myös erilaisia lahjatavaroita. 
Tuoretta leipää tulee joka arkiaamu joko Tuorilan- tai Huovilan leipomolta. Kuitukingi sämpylöistä tuli nopeasti minun lempisämpylöitäni. Kahvilan puolelta löytyy niin erikoiskahveja kuten jäälatte (myös soijamaidolla) kuin ihan suodatinkahviakin. Leipomot toimittavat myös pullaa ym, mutta ne eivät ole vegaanisia.


Strömsbergin myllyn jauhot ansaitsevat oman kappaleensa. Olen intohmoinen leipoja ja olen vuosien mittaan kokeillut kaikenlaisia jauhoja. Kokeilumielessä ostin jauhoja (jotka ovat vielä tosi halpojakin!). Tein kakun ja keksejä. Hämmästyin. Olin ihan ihmeissäni että kakkupohjasta, joka aikaisemmin oli ollut ihan ok, tulikin yhtäkkiä todella hyvä. Ostin ystävälleni jauhoja ja pyysin kokeilemaan. Hän teki porkkanakakkua ja ihastelimme yhdessä kuinka erilaista oli leipoa näillä jauhoilla. Leivonnaisiin tuli aivan uudenlaista kuohkeutta kuin ennen. Tämän jälkeen en ole muita jauhoja käyttänyt ja leipomuksen ovat saaneet enemmän kehuja kuin aikaisemmin. 









Kesällä Pumppaamolle tuli myyntiin Saksalan saippua:n saippuoita. Ne ovat vegaanisia, eläimillä testaamattomia, ne puhdistava hyvin kuivattamatta ihoa. Aluksi myyntiin tuli laventeli, kehäkukka ja tervasaippua, mutta myös kahvisaippuasta on ollut puhetta.
Itse suosin kehäkukkaa, mutta lahjaksi olen ostanut kaikkia.










Elokuun lopulla oli viimeinen työpäiväni. Koska kakutta en ikinä lähde mistään, en lähtenyt tälläkään kertaa. Halusin kiittää sekä työkavereitani, hallituslaisia jotka mahdollistivat työkokeiluni Pumppaamolla sekä tietenkin kaikkia heitä, joihin kesän aikana tutustuin. Oli haikea päivä, vaikka voin halutessani jatkossakin käydä Pumppaamolla viikon jokaisena päivänä.


Kakku on hääkakkuni ohjeen mukaan tehty. Välissä on mustikkahilloa ja suklaamoussea. Kakku on myös päällystetty suklaamoussella. Meidän karhunvatukat kypsyivät sopivasti, joten sain niitä kakun päälle. Sulatin suklaata ja käytin samaa suklaamuottia kuin aiemminkin.

 


Oli aivan mahtavaa olla Pumppaamolla töissä ja jos en olisi vegaani, olisin halunnut jäädä sinne. Minulla oli ihanat työkaverit joiden kanssa toivottavasti olen tekemisissä jatkossakin. Oli hienoa tutustua Pumppamolla asioiviin kyläläisiin sekä muuten vain kahvilla piipahtaviin ihmisiin. Toivon että kaikki kyläläiset ottavat paikan omakseen, sillä tällaisia ei kovin monessa kylässä enää ole ja toivon että oma kylämme olisi edelläkävijä myös tässä asiassa. Jokainen kylä tarvitsee sydämen, jossa tapahtuu ja ihmiset voivat tavata. Pumppaamo on minusta aivan oivallinen kylän sydän. 



perjantai 16. toukokuuta 2014

Kanttorin synttärit


Bändimme "Hattula Xperience" ja sen jäsenet ovat minulle sydäntä lähellä ja pakkoleivon heille aina kun voin. Nyt oli Sallan syntymäpäivä ja päätin tehdä Late Lammas kakun sen kunniaksi. Olen nähnyt kaikenlaisia Late-kakkuja joissa käytetään vaahtokarkkeja, mutta koska Euroopasta ei ymmärtääkseni saa vegaanisia minivaahtokarkkeja, tai ainakaan sellaiseen hintaan että voisin niillä kakun päällystää, piti keksiä muuta.  Kävelin kakkukauppa Juhlavaan ja kerroin dilemman. Onneksi siellä osattiin auttaa ja ostin sopivan karvanpursotus tyllan. 

Kakkupohjan tein Kamomillan konditorian ohjeen mukaan, suklaa versiona ja pellillä paistettuna. Leikkasin kakkupohjasta neljä neliötä: kaksi isompaa, joista tein ruumiin ja kaksi pienempää, joista tein pään. Kostutin kakkupohjat omenamehulla ja laitoin väliin mangososetta sekä Alpron suklaavanukasta. 
Laten naama on musta marsipaania, kuten myös korvat. Silmissä valkoista sokerimassaa ja mustaa marsipaania. Laten karva on Sure Whip-vispiä. 


Jonkin verran hankaluutta oli kakun leikkaamisessa, koska kukaan ei halunnut leikata Laten naamaa. Lopulta meillä oli jääkaapissa Laten pää. Oli aina hieman yllättävää, kun jääkaapin oven avatessa sieltä tuijotti joku. Lopulta kovetimme sydämemme ja söimme loputkin kakusta. 

tiistai 28. tammikuuta 2014

Våffeldagen


Joka vuosi maaliskuun 25. päivänä naapurimme Ruotsissa pyyhkivät pölyt vohveliraudoistaan, hemmotellakseen itseään ihanilla vohveleilla, herkullisilla hilloilla ja vispillä.
Tämä maukas perinne lähti alun perin väärinkäsityksestä. Alkujaan krsitillinen juhla Marian ilmestyspäivä on Ruotsissa ”Vårfrudagen”, joka taipui arkikielessä ”Våffeldagen”.
Perinne syntyi ja Ruotsissa on paistettu vohveleita jo 1700-luvulta asti.

Tällä vohveli ohjeella tulee ihanan rapeita vohveleita. Ennen en uskonut vissyn käyttöön ruoassa, mutta tämän ohjeen jälkeen olen korjannut mielipidettäni.
 

2 dl jauhoja             1,5 dl maitoa
1 dl vissyä / vettä      ½ tl suolaa
1 rkl sokeria            1 tl leivinjauhetta
½ dl öljyä



Suomessa tätä päivää ei vietetä yhtä maittavissa merkeissä, mutta milloinkaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta perinnettä.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Popsi popsi porkkanaa

Jokaisella itseään kunnioittavalla ituhipillä pitää olla silikoninen porkkanamuotti. Vihdoinkin löysin sellaisen Juhlavasta. Tietenkin löysin paljon muutakin, mutta niistä lisää myöhemmin. Nyt kun minulla on porkkanamuotti ja oranssia sekä vihreätä marsipaania, ei auttanut muu kuin tehdä porkkanamuffinsseja. En ole aiemmin niitä tehnyt, mutta yläasteella muistaakseni tehtiin porkkanakakkua. Tuumasta siis toimeen.

Askartelin porkkanat. Hyvin irtosivat nämäkin muotista, vaikka hieman aluksi epäilin.

Isa Chandra Moskowitzin ohjeella tein seuraavanlaisia muffinsseja:

     Porkkanamuffinssit
2 dl jauhoja               0,75 tl soodaa
0,25 tl leivinjauhetta     0,25 tl suolaa
0,25 tl kanelia            0,25 tl kuivattua inkivääriä
1,5 dl sokeria             0,5 dl öljyä
1 dl soijajogurttia        1 tl vaniljaa
2,5 dl porkkanaraastetta   0,5 dl pähkinärouhetta


      Kuorrute
50 g tummansinistä-Keijua huoneenlämpöisenä
50 g maustamatona soijatuorejuustoa (esim Tofutti) huoneenlämpöisenä
5 dl tomusokeria
1 tl vanilja-aromia


* Sekoita keskenään sokeri, öljy, jogurtti ja vanilja. Lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset (jauhot, sooda, leivinjauhe, suola ja mausteet). Sekoita kunnolla. Lisää porkkanaraaste ja pähkinät.
* Täytä muffinssivuoat ⅔ täyteen. Paista n 26 min 175 asteisessa uunissa, keskitasolla.
* Kuorrutteeseen vatkaa margariini ja tuorejuusto sekaisin. Lisää tomusokeri vähissä erissä. Sekoita kuohkeaksi. Lisää lopuksi vanilja. Säilytä jääkaapissa käyttöön saakka.

Pursottelin kuorrutteen muffinssien päälle ja asettelin porkkanat paikoilleen.

 

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Puunhalaajan vuosirenkaat lisääntyvät


Olipa sitten vuorossa omat synttärit ja olin lupautunut tekemään kakkua Vegaaniliiton hallituksen kokoukseen. Tein taas saman suklaakakun pohjan, kun kiireessä piti saada aikaiseksi :) Toisaalta, miksi vaihtaa hyväksi todettu? Monet ohjeet muuttuvat minun tekeminä joko sitkeiksi tai mauttomiksi, mutta Miukkiksen ei koskaan :o)




Tässä kuvassa näyttää siltä että laitoin väliin majoneesia, mutta sinne tuli omena-aprikoosisosetta sekä Oatlyn vaniljakastiketta. Vanha tuttu kauravispi & suklaa kreemi pohjan ja marsipaanin väliin. Pitäisi ehkä kokeilla Kamomillan konditorian mustikka moussea. Jos joskus leipoisi ihan rauhassa ja vaikka muuten vain :o)


  
Kävin Juhlavassa ensimmäistä kertaa. Oli kaikenlaista ihanaa ihasteltavaa. Taisin hypistellä kaikki tavarat läpi kahteen kertaan. Kauppias on erittäin mukava ja ystävällinen. Minusta tuntuu että tulen kantamaan rahaa tuonne(kin) jonkun verran :o) Tällä kertaa mukaan lähti vain sininen ja keltainen sokerimassa.
Kakun reunoille ja raidoiksi päälle kaulitsin vihreätä marsipaania. Toiset raidat ovatsinistä sokerimassaa. Ajattelin ensin kauhulla miten saan raidat tasaisiksi, kunnes tajusin ettei niiden tarvitse ollakaan tasaisia.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

”Jos heillä ei ole leipää, niin syökööt leivoksia.”

 
Ihanaa, vihdoinkin Porvooseen on avattu ihan oma liike kaikille leivontaan hurahtaneille. Leivontatarvikkeiden erikoisliike "Leivontatarvike Juhlava"on Mannerheiminkadulla (3), antikvariaatti Lukevan naapurissa. En ehtinyt sinne kun se avattiin, mutta ensi viikolla pitää ehkä mennä avaamaan tili :o) 
Sieltä saa kuulemma jatkossa vuokrata kakkuvuokia. Olen aina halunnut tehdä sellaisen sakkikuvioisen kakun, mutta en ole raaskinut ostaa vuokaa vain sen takia. Miten monta sakki-kakkua ihminen jaksaa tehdä :o) Ehkäpä vihdoinkin voin toteuttaa itseäni. 
Kun ihmisellä on askartelukauppa ja leivontaan erikoistunut liike, mitä muuta elämässä enää tarvitsee?